< Return to the program schedule of Ropecon 2026

Sateenkaaren alku - seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt maailmanhistoriassa vol. 2

Milla "Milla" Nederström
Hall 3b, (1 h 45 min)
📅 Add to calendar
🔗 This program in Kompassi

Jatkoa toissavuoden hieman jopa kesken jääneelle esitelmälle. Roolipeleissä ja larpeissa tulee välillä eteen pohdintaa, miten todennäköistä tai uskottavaa olisi, että nainen esiintyisi vaikkapa miespuolisena sotilaana jäämättä kiinni, tai voisiko keskiaikatyylisessä fantasiamaailmassa olla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Tosimaailman historiaa tutkimalla löytyy yllättävän paljon ihmisiä, jotka eivät ole mahtuneet normeihin. Lakien ja yhteiskuntien suhtautuminen on vaihdellut sallivasta kuolemanrangaistukseen ja usein vähemmistöihin kuuluvat ovat joutuneet elämään kaksoiselämää välttääkseen vainoamista. He ovat kuitenkin olleet olemassa ja jättäneet jälkensä sekä nimensä historiankirjoihin - myös suomalaisiin. Jotkut ovat jopa olleet kuninkaallisten suojeluksessa.

Content warnings: Mainintoja kuolemantuomioista ja vankeustuomioista, koska valitettavasti historia on ollut tällaista vähemmistöille. Seksuaalisia teemoja. Myös mahdollisesti aikakauden solvaavia kommentteja vähemmistöihin liittyen.
Program category: PresentationTarget audience: Directed at adultsOther categorization: LGBTQA+Language: Finnish