Helsinki cease-fire sijoittuu kuvitteellisen sodan jälkeiseen Helsinkiin. Se tarjoaa ympäristön jälleenrakennukselle, vakoilulle, salakuljetukselle, kapinaliikkeelle - seikkailulle.
"Paras sotapeli, jossa ei sodita" - HePron testipelaaja.
TAUSTA Eurooppalainen sota saavutti Suomen huhtikuun 13. päivänä vuonna 1999. Helsinki toimi sisällissodan keskeisenä näyttämönä, sillä pääkaupungin valtaaminen olisi ollut merkittävä moraalinen voitto sodan kummalle tahansa osapuolelle. Helsingistä taisteltiin verisesti. Kaupungin rakennuksista ja infrastruktuurista tuhoutui arviolta 70–90 % tykistötulessa. Sähkö-, vesi- ja lämmitysjärjestelmät ovat monin paikoin täysin romahtaneet. Helsingin aselepo alkoi 1.6.2000. Sodan molemmat osapuolet vetäytyivät aselepoalueelta ja noin 2000 rauhanturvaajaa aloitti alueen vakauttamisen. Aselevon alkuvaiheet olivat levottomat, kun useat eri ryhmittymät aloittivat ottamaan jalansijaa Helsingin eri kolkissa. Kaupunkilaisten näkökulmasta armeijat vaihtuivat asejoukkioiksi, edelleen pyssyt paukkuivat ja kuolema kurkisti kulman takaa. Hallintokomissio linnoittautui keskustan kortteleihin, jonka rauhanturvaajat onnistuivat rauhoittamaan kortteli kerrallaan. Lopulta rauhanturvaajien ja Hallintokomission onnistui vakauttamaan tilanne, ja alueiden välinen kanssakäyminen muuttui neuvotteluiksi.
NYKYPÄIVÄ Jälleenrakennus on päässyt alkuun, avustustavaraa toimitetaan satamiin ja poliittinen päätöksenteko on käynnistynyt. Keskeinen kaupunki-infra kuitenkin vielä puuttuu. Lämmitys, sähkönjakelu, vesi ja viemäröinti puuttuvat, tai on onnistuttu toteuttamaan talo- tai korttelikohtaisesti. Alueet, Helsingin keskustan ulkopuoliset kaupunginosat, kärsivät sodan tuhoista laajasti. Lähes kaikilla alueilla on asukkaita, mutta rakennusten, palveluiden ja infrastruktuurin tilanne vaihtelee. Jokaisella alueella on oma hallintonsa, joka perustelee vallankäyttöään alueen ja sen asukkaiden etujen ajamiseksi. Siellä missä on valtaa, on myös huonoa johtamista ja korruptiota. Alueet ovat luoneet suhteet ainakin naapureihinsa, ja heillä on myös yhteys Hallintokomissioon. Alueiden sisäiset ja keskinäiset tarpeet, tavoitteet ja ihanteet luovat pohjan yhteiselle tekemiselle ja niukkojen resurssien jakamiselle.
SKENAARIO Perjantai, syyskuun 15. päivä vuonna 2000, klo 11. Aamu on alkanut A:lla; ankeana, apeana mutta ei aurinkoisena. Pilvipeite ei rakoile, kuten sääennusteessa, vaan harmaa massa kattaa taivaankannen niin pitkälle, kuin silmä kantaa.
Jaska ja Pena kävelevät majapaikastaan Relanderinaukion kerrostaloilta viereiselle ostoskeskukselle. On lounasaika, ja kyläyhteisön järjestämä lämmin ruoka on tarjolla entisessä ravintola Kuparilyhdyssä. Päivällinen pitäisi järjestää tuttuun tapaan itse. Saavutte Kuparilyhdyn ruokalaan, huomaatte remontin edistyneen hieman eilisestä. Imran Ali, juuri ennen sotaa perustetun ravintolan omistaja, moikkaa teille ja kehottaa siirtymään ruokajonoon. Neuvo oli turha, koska olette käyneet syömässä täällä kahden kuukauden ajan lähes päivittäin. Kuparilyhty muodostui Kulosaaren parisataapäisen kyläyhteisön keskipisteeksi, kun Ali sai sovittua itäisen liittouman miehittäjien kanssa ruokatoimituksista, joilla voidaan ruokkia väki kerran päivässä. Tämä onnistuminen teki hänestä itseoikeutetun kyläyhteisön johtajan, jonka mielipiteitä ja ehdotuksia kuunneltiin tarkalla korvalla. Juuressoppaa. Ei säilykelihaa, kuten viime aikoina oli keiton sekaan eksynyt. No, se on kuumaa, ravitsevaa ja ilmaista – ei voi valittaa. Istutte kulhojen kanssa juuri korjattuun osaan ravintolasta. Ostoskeskus, jossa ravintola sijaitsi, oli saanut oman osansa sodasta. Katto oli repeytynyt kranaatin osumasta, ja viereinen pankkikonttori oli tuhoutunut täysin. Ravintolasta oli särkynyt useita ikkunoita, ja tulipalo kärvensi osan ravintolasalia. Ihme ja kumma ravintolan keittiö oli säilynyt ehjänä. Toki sähkön, lämmityksen ja juoksevan veden puute tekee ruoan valmistuksesta haastavaa, mutta nestekaasulla ja tankkivedellä saadaan päivittäinen soppa ja tiskaus hoidettua. Ali tulee pöytäänne istumaan huolestunut ilme kasvoillaan. ”Oletteko nähneet Virolaisen Ristoa? Ei ole käynyt pariin päivään syömässä”. Tunnette Riston, ja toteatte saman. Ruokailuista jäädään harvoin pois, Risto ei koskaan. ”Voisitteko käydä katsomassa, onko sillä kaikki kunnossa?”