< Return to the program schedule of Ropecon 2024

Petoksen pidot

Juuso
Sali 317, (4 h)
📝 Give feedback

Eletään talvea vuonna 1625 Sartarin prinssikunnassa. Lunarilainen velho Miskander on sitonut itseensä kaaoksen voimilla Alamaailman demonin. Sidottu demoni Deshkorgos on muun muassa Nälän, Hulluuden, Kauhun ja Sairauden vanginvartija. Sellaisilla voimilla saatettaisiin uhata jopa tuoreen prinssi Kallyr Tähtikulman suunnittelemaa Valontuojien sankarimatkaa, jonka on määrä alkaa muutaman viikon kuluttua.

Seikkailijat tutustuvat vihjeinä toimiviin jumaltaruihin, etsivät velhoa henkiulottuvuuden kautta, suunnittelevat sankarimatkansa jumalulottuvuuteen, hankkivat sille tukijoita sekä tietysti pyrkivät päihittämään itse mahtavan velhon ja suostuttelemaan demonin palaamaan vartiotehtäväänsä.

Pelissä on kohtuullisen paljon taustamateriaalia luettavaksi - osa luetaan yhdessä ja osaan perehdytään itsekseen. Taustamateriaalin pohjalta pelaajat suunnittelevat sankarimatkan lopullisen toteutustapansa itse. Tästä huolimatta peli on kokonaisuutena melko lineaarinen. Hahmot ovat valmiiksi luotuja.

RuneQuest: Roleplaying in Glorantha on d100-pohjainen 2019 julkaistu versio 1970-luvun alkuperäisteoksesta. Uusimmassa versiossa riimusidonnaisuudet, yhteisölliset suhteet ja hahmojen luonteet on pyritty tuomaan sääntöteknisesti paremmin esiin. Aikaisempi kokemus jostain RuneQuestin versiosta tai muusta Basic Role-Playing -pohjaisesta systeemistä helpottaa ja nopeuttaa peliin sisään pääsemistä, muttei ole välttämätöntä. Hahmolomaketta voi halutessaan käyttää omalta päätelaitteeltaan Roll20-sivustolla. Kutsulinkki jaetaan pelin alussa.

Pelin teemoihin kuuluu alastomuutta, fyysistä väkivaltaa ja päihteiden käyttöä, mutta myös myötätuntoa, juhlia ja ihmeen kokemista. Osa pelistä on lauta- tai strategiapelimäistä resurssien optimointia.

Game slogan: Gloranthalainen sankarimatka jumaltarujen pohjalta
RPG system: RuneQuest: Roleplaying in Glorantha
Minimum attendance: 3
Maximum attendance: 5
Content warnings: Päihteet, väkivalta, alastomuus
Day: lauantaiProgram Type: GamingTopic: Pen & Paper RPGTopic: MonstersRoom: Sali 317Accessibility: Text essential to participation without a recoding or text read out loudTarget Audience: Aimed at adult attendeesPlaystyle: SeriousPlaystyle: Rules-heavyPlaystyle: Story-drivenLanguage: Finnish